Vanhojen aarteiden

uusi elämä.

#JunkMadLove#SeikunKauppa

Hei!

Olen Seija – luonteeltani löytöretkeilijä, sydämeltäni tuunaaja. Uskon, että jokaisella vanhalla esineellä on tarina, joka odottaa jatko-osaa. Siksi syntyi JunkMadLove – yritys, jossa annan uusvanhan elämän unohdetuille aarteille. 

Tuunaan ja entisöin kalusteita ja tavaroita, joskus niiden alkuperää kunnioittaen, joskus keksien niille aivan uuden roolin. Valikoimaani kuuluvat vain kierrätystuotteet: persoonalliset, hymyilyttävät ja joskus jopa harvinaisetkin esineet, jotka ovat löytäneet tiensä luokseni – ja ehkä pian myös sinun luoksesi. 

Tule ihastelemaan ja ihmettelemään kierrätyskauppaani Lappeenrannan Linnoitukseen. 

Intohimoni

on tuunaaminen – ei vain käsillä tekeminen, vaan ennen kaikkea esineiden tarinoiden kuuleminen ja jatkaminen. Kun saan vanhan, kuluneen esineen käsiini, pysähdyn hetkeksi katsomaan: miltä sen pinta kertoo? Missä se on ollut, kenelle se on kuulunut? 

Usein pyrin säilyttämään mahdollisimman paljon alkuperäistä – nautin siitä, kun ruoste saa jäädä paikoilleen, kun ajan jättämät jäljet saavat näkyä. Näen kauneutta siinä, mikä on rikkinäistä, ruostunutta tai vähän vinoa. Materiaalilla ei ole väliä – tärkeintä on, että saan antaa sille uuden tarinan. Ja juuri siinä syntyy luomisen ilo. 

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Rakkaudesta lajiin

Kotini kertoo samaa tarinaa kuin JunkMadLove: se on täynnä kierrätystavaroita, esineitä joilla on takanaan pitkä elämä ja monta arjen hetkeä. 

Myymälä avoinna perjantaisin 11 - 18, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11 -16.

Poikkeuksia aukioloaikoihin:

  • Ryhmille avoinna sopimuksen mukaan, varaukset sähköpostilla junkmadlove(a)gmail.com

Poimintoja verkkokaupasta

JunkMadLove 

Vanhan tavaran kauppa, secondhand 

Kristiinankatu 18
53900 Lappeenranta 

pe 11-18
la-su 11-16 

JunkMadLove • Seikun kauppa • Secondhand myymälä • Loppis • Fleamarket • Vanhan tavaran kauppa • Kierrätysmyymälä • Kierrätyskauppa • Vintagekauppa • Kirpputori